Kiitos Sinulle, Essena O'Neill

Sosiaalisessa mediassa on tällä viikolla sattunut ja tapahtunut. Kun vielä maanantaina Instagramissa ja muotiblogeissa sai huomiota esittelemällä virheetöntä elämäänsä, oli viikon puolivälissä toinen ääni kellossa. Kaikki muuttui, kun australialainen Instagram-tähti Essena O'Neill paljasti Instagram-tilillään, kuinka paljon hän on elämäänsä lavastanut ja kuinka paljon hänelle on siitä maksettu. (Sittemmin O'Neill on näköjään deletoinut tilin.) Internetistä kuului kollektiivinen helpotuksen huokaus: "Viimeinkin joku sanoo ääneen, kuinka raskasta Instagram-kuvien ottaminen voi olla!"

Essena O'Neillin tekoa ylistettiin ja mikäs siinä: On tietysti hyvä, jos hän huomasi eläneensä elämää joka ei tee häntä onnelliseksi ja päätti muuttaa sitä. Lisäksi on aina yhtä hienoa, kun joku onnistuu profiloitumaan paremmaksi ihmiseksi miljoonien silmäparien edessä.

Tänään istuin kahvilassa kirjoittamassa yhtä juttua, jota en olisi millään jaksanut kirjoittaa. Niinpä aloin keskustella WhatsAppissa Essena O'Neill -keissistä ystäväni kanssa. Se oli hauskaa ja erittäin opettavaista. Ajattelinkin nyt kirjoittaa pienen yhteenvedon keskustelustamme:

Essena O'Neillin kohottaminen gurun asemaan on turhaa. Ihmisellä, joka on myynyt kasvonsa ja tienannut rahaa luomalla illuusion täydellisestä elämästä, on nimittäin aika paljon enemmän varaa haistattaa kaikille paskat kuin ihmisellä, joka on tehnyt jotain muuta kuin, noh, myynyt kasvonsa ja tienannut rahaa luomalla illuusion täydellisestä elämästä. Mielestäni on aika surullista, jos Instagram-tähteydestä luopuminen on suunnilleen rohkein teko, jonka voimme kuvitella — maailmassa kun on edelleen myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat alun alkaenkin ajatelleet: "Kenties voisin työllistää itseni jollain muulla keinolla kuin sillä, että otan itsestäni kuvia, joissa poseeraan sponsoroidut rääsyt ylläni."

Ihmiset tekevät joka päivä rohkeita tekoja, mutta kaikki eivät tee niistä joka päivä numeroa. Kaikki ihmiset eivät pyöri pelkästään itsensä ympärillä.

Essena O'Neillin hehkuttamisesta tulee mieleen se, kuinka downshiftaajiin suhtaudutaan: Kun downshiftaaja kertoo julkisuudessa, kuinka hän on hypännyt oravanpyörästä ja kuinka hyvin hän nukkuu yönsä, se herättää ihastusta huolimatta siitä, minkälainen riistäjä downshiftaaja on saattanut olla ennen downshiftaamistaan. Pahasta olosta ja huonosti nukutuista öistä kirjoitetaan lähes poikkeuksetta imperfektissä, koska jutuissa keskitytään siihen, kuinka sinut ihminen on elämänsä kanssa juuri nyt. Miksen saa lukea yhtä ylistäviä juttuja vaikkapa sairaanhoitajista, jotka ovat päättäneet leppoistaa elämäänsä? (Ehkä siksi, ettei sairaanhoitajien palkoilla ole mahdollisuutta tehdä sitä?)

Kaikkein parasta on kuitenkin se, kuinka Essena O'Neill -keissin käsittelyn jälkimainingeissa moni muukin on yllättäen kokenut, että nyt voisi olla hyvä hetki paljastaa, että on itsekin lavastanut elämäänsä sosiaalisessa mediassa. (Ihanko totta?) Taas oli mahdollista keskittyä minuun! 

"Minullakin on ollut rankkaa, kun olen joutunut uskottelemaan teille kaikille, että elämäni on täydellistä!"

"Ette ehkä uskoisi, mutta siinä vaiheessa kun minä viimein pääsen syömään ravintola-annostani kaiken valokuvaamisen jälkeen, annokseni on jo ehtinyt jäähtyä!"

"Lienee aika tunnustaa, että minunkin elämäni on loppujen lopuksi aika tavallista. Ja juuri minun tavallinen elämäni on erittäin erikoinen ja kiinnostava!"

Hyvä, että meillä on taas puhuttavaa.

Kuvassa lempikynttiläni. Ostin sen Mujista viimeksi kun kävin Tukholmassa. Kun annoin ystäväni tuoksutella kynttilääni Silja Linen hytissä, hän sanoi: "Hyi helvetti."

Se satutti.