Mies, näin puhut naiselle

Vietin eilen iltaa parissa baarissa. Tuli juteltua ihmisten kanssa. Äsken, kun kävelin koiran kanssa ulkona ja päähäni vähän sattui, aloin muistella erästä keskustelua, jonka eilen kävin.

Nojasin baarin seinään ja join Coronaa. Kirjoitin Twitteriin ajatuksia, joita baarissa olo minussa herätti koska en voinut sanoa niitä ystävälleni. Hän oli nimittäin tanssimassa.

Mies tuli viereeni. Hän esitteli itsensä ja sanoi, että hänen ystävänsä taitaa olla tanssimassa minun ystäväni kanssa. Vastasin, että okei, saatoinkin nähdä hänen ystävänsä aiemmin juttelevan minun ystäväni kanssa. Mies sanoi:

"Kuule, minä ja kaksi kaveriani ollaan tässä vietetty iltaa. Ennen kun tultiin baariin, mietittiin, että mitä me sanotaan tänään naisille kun mennään puhumaan niille. Siis minähän olen varattu mies, mutta koska kaverit ovat sinkkuja, niin tätä tuli yhdessä mietittyä. No, me sitten päätettiin että kysytään naisilta, että mikä heidät on viimeksi tehnyt onnelliseksi. Ja nyt kun me ollaan pitkin iltaa kysytty naisilta asiaa, niin ollaan saatu osaksemme lähinnä nyrpeitä ilmeitä. Tuntuu siltä, etteivät ihmiset edes huomaa sitä, milloin he ovat onnellisia... kai he muuten osaisivat vastata kysymykseen! Todella surullista, jos ihmiset elävät elämänsä ilman että he edes pysähtyvät kiinnittämään huomiota siihen, ovatko he onnellisia vai eivät. No mutta, niin... kerrohan, mikä sinut on viimeksi tehnyt onnelliseksi?"

Sanoin miehelle, että mielestäni on vaivaannuttavaa alkaa puhua tuollaisesta asiasta täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Miksi kukaan haluaisi avata sielunsa syöverit heti sen jälkeen kun on hädin tuskin ehtinyt kertoa toiselle etunimensä? Sanoin miehelle, etten näin ollen ihmettele naisten nyrpeitä reaktioita. Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi miehen ja hänen ystäviensä täytyy ylipäänsä miettiä etukäteen, mitä he voisivat naisille sanoa. Kerroin tämänkin miehelle. Hän näytti yllättyneeltä. Naisiinhan pitäisi tehdä baarissa vaikutus! Ja kun hän nyt puhui avoimesti aiheesta minulle, naiselle, minun olisi pitänyt ilmeisesti kertoa hänelle, miten taika tapahtuu... HÄN OLI RATKAISEMASSA SALAISUUTTA, JOTA ME NAISET OLIMME VARJELLEET VUOSITUHANSIEN AJAN.

Tai sitten ei ollut... koska ei ole olemassa mitään sellaista salaisuutta.

Sanoin miehelle, että ehkä hän ja hänen ystävänsä voisivat puhua naisille tavalla, jolla he muutenkin puhuvat ihmisille: milloin mitenkin. Olisi aikamoista yleistystä ajatella, että kaikkiin naisiin, miten monta miljardia heitä (tai siis meitä) nyt maailmassa onkaan, voisi tehdä vaikutuksen jollain tietyillä asioilla... saati sitten joillain tietyillä sanoilla. Sitä paitsi eikö keskustelusta tule väkisinkin vähän epäluonnollinen, jos se aloitetaan repliikillä, jota on harjoitellut ystävineen saunanlauteilla tuntikausia? 

Tuli mieleen tämä Henry Laasasen kirjoitus, jonka luin pari päivää sitten. Laasanen oli tullut surulliseksi nähtyään, kuinka Satuhäiden viime jaksossa "renttu" meni naimisiin. "Rentun" likaiset vitsit saivat hänen vaimonsa nauramaan. Laasanen tuli siihen tulokseen, että "näköjään naisen hurmaamiseksi riittää, että mies vetää estotta junttia renttulinjaansa - silloin nainen tulkitsee miehen edustavan fiksua ja filmaattista johtajatyyppiä". Silloin "hiljaista nörttiä hatuttaa".

Epäilemättä.

En kadehdi miehiä, jotka uskovat että asiat ja naiset ovat ihan oikeasti noin mustavalkoisia. Samoin voin vain kuvitella, kuinka turhauttavaa on aloitella "hauskaa" iltaa ystäviensä kanssa miettimällä, kuinka nainen valloitetaan. "Kun ne naiset, ne ovat niin kummallisia olentoja... Mitä hittoa me niille sanottaisiin..."

Argh! ME OLEMME VAIN IHMISIÄ! Ihmisten kanssa puhutaan asioista, joita mieleen juolahtaa! Toiset keskustelut ovat antoisampia kuin toiset, eikä sillä ole omien kokemusteni mukaan lopulta hirveästi tekemistä sen kanssa, mikä lause sanotaan ensimmäisenä ääneen.

Pelkästään eilinen iltani ulkona todistaa sen. Siksi kirjoitan seuraavaksi kolme keskustelua, jotka kävin eilen baarissa miesten kanssa. Naisena ja ihmisenä.

Keskustelu numero 1.

Nojaan (taas) baarin seinään. Minulla on (taas) Corona-pullo kädessäni. (Mikä sattuma! Olin sentään eri baarissa kuin mistä aiemmin kirjoitin.... kävinhän eilen kunnolla BILETTÄMÄSSÄ! Olen fun-loving!) Mies tulee sisään baariin ja pysähtyy kohdalleni.

Mies: "Moi!"

Minä: "Moi! Ja hyvää pääsiäistä."

Mies: "Kiitos samoin! Minkälainen on pääsiäinen ollut tähän mennessä?"

Minä: "Aivan mieletön."

Mies: "Aivan mieletön? Sä nojaat baarin seinään."

Minä: "Niin."

Mies: "No, mä tästä varmaan lähden tiskille! Nähdään!"

Minä: "Nähdään!"

Emme nähneet.

Tuo oli aika tyypillinen keskustelu, jonka käyn baarissa: Reippaan oloinen ihminen tulee juttusilleni ja kysyy kuulumisiani. Koska en ole small-talkin ystävä (pystyn kyllä puhumaan small talkia, jos siitä maksetaan mutta vapaa-ajalla en millään jaksaisi käyttää siihen energiaani), vastaukseni saattavat välillä kuulostaa oudoilta... jollei keskustelukumppanini nyt satu olemaan ajatustenlukija tai muuten vain onnistu huomaamaan jostain pienestä sävystä äänessäni, että kun sanon pääsiäisen alkaneen aivan mielettömästi, tarkoitan sitä, että se on ihan jees muttei nyt mikään tajunnanräjäyttävä kokemus kuitenkaan.... koska miten pääsiäinen nyt voisikaan olla aivan fantastinen? En tiedä. Tavallaan kyllä pääsiäinen on yksi lempipyhistäni, mutta se oli tosiaan tuossa vaiheessa vasta pääsemässä alkuun. Myöhemmin tajusinkin, että olin unohtanut, kuinka paljon oikeasti tykkään pääsiäisestä! (Jälkeenpäin ajatellen oli ehkä ihan hyväkin, että vastasin pääsiäisen olleen ainoastaan "aivan mieletön".)

Keskustelussa oli kaksi ihmistä, eikä kumpikaan meistä tehnyt mielestäni mitään "väärää". Se ei juuri eronnut seuraavasta keskustelusta, jonka kävin toisen miehen kanssa, mutta joka kuitenkin päättyi hyvin eri tavalla.

Keskustelu numero 2.

Istun baarin pöydän ääressä. (Olen vaihtanut paikkaa!) Mies tulee luokseni.

Mies: "Moi! Mä oon XXXX, mikä sun nimi on?"

Minä: "Moi! Mun nimi on Sisko."

Mies: "Okei! Onko ollut kiva ilta? Me ollaan menossa Kaikuun!"

Minä: "On kyllä ollut aivan mieletön pääsiäinen."

Mies: "Mä en suoraan sanottuna nyt jaksa käydä täällä mitään keskusteluita, mutta lähde mun kanssa kahville huomenna tai ylihuomenna!"

*mies kaivaa puhelimensa esiin*

Minä: :O

Mies: "Mikä sun numero on?"

*mies alkaa räpeltää puhelintaan ja painaa Suosikit-kohtaa*

Minä: "Ai tallennatko sä mut sinne suosikkien joukkoon saman tien? Ihanaa."

Mies: "Mulla on uusi puhelin enkä vielä osaa käyttää tätä..."

Minä (samalla kun kurkin taas hänen puhelimensa näyttöä): "Sulla on siellä Tinderkin!"

Mies: "No joo mutta en mä jaksa sitä. Tämä on kätevämpää..."

*mies kirjoittaa puhelimensa yhteystietoihin "Sisko" ja antaa puhelimen minulle*

Minä (näpyteltyäni numeroni ruudulle): "Siinä on."

Mies: "Hyvä! Laitan sulle viestiä!"

Minä: "Ookoo!"

*mies poistuu*

Mitä ihmeellistä tuossa keskustelussa oli? Ei juuri mitään. Annoin miehelle numeroni, koska hän oli ihan järkevän oloinen ihminen ja koska symppaan ihmisiä, jotka ovat väsyneet Tinderiin. (Olen itsekin kyllästynyt tuijottelemaan ihmisiä ruudulla ja miettimään, minkälaista heidän kanssaan voisi olla sen sijaan, että olisin heidän kanssaan oikeasti.) En myöskään ajattele, että minun olisi pitänyt jotenkin "testailla" miestä. Miksi olisi pitänyt? En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi miehen olisi pitänyt tulla luokseni ja murjaista vuosisadan vitsi tai kysyä minulta joku kysymys, jota en olisi osannut odottaa. ("Milloin viimeksi tunsit itsesi onnelliseksi..." Hmmmmmm nyt täytyy ihan pysähtyä miettimään...) Toki voi olla, että jotkut naiset innostuvat miehestä, joka kertoo heille ensitöikseen, mitä tapahtui kun suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saunaan tai jotain vastaavaa, mutta miten miten MITEN sellainen voisi vedota kaikkiin naisiin? Ei mitenkään!

Kolmannen keskustelun kävin miehen kanssa baarissa, kun illan viimeinen hidas jo soi. Se oli Twin Peaksin tunnuskappale ja minä ajattelin, että onkohan ulkona paljon vapaita takseja tähän aikaan. 

Keskustelu numero 3.

Nojaan baarin seinään. (Onko kädessäni taas Corona-pullo? En muista... koska olin juonut niitä useampia tuohon mennessä.) Mies tulee luokseni.

Mies: "Lähe tanssimaan."

Minä: "Ööööh. En mä pysty. En osaa kuvitella itseäni 'tanssimassa' Twin Peaksin tunnuskappaleen tahtiin."

*mies ottaa minua kädestä kiinni, vetää minua tanssilattialle päin ja katsoo minua vihaisesti*

Mies: "Tuu. Ei tätä tanssia tartte."

Minä: "Mutta sähän pyysit mua nimenomaan tanssimaan."

*mies lähtee pois*

Erittäin tyypillinen baarikeskustelu minulle. En vetänyt tuostakaan sen kummempia johtopäätöksiä kuin että tuo yksittäinen mies ei ollut niin tarkka siitä, minkä kappaleen tahdissa hän tanssii kun taas minä olen. (Kuten sanottu, en vaan tahdo painautua keneenkään ihmiseen samalla kun Twin Peaks -musiikki soi.)

Tämä kaikki siis tiedoksi Henry Laasaselle ja miehille, jotka miettivät mitä naisille voi sanoa. Monia asioita, kuten huomaamme.

Enkä edes aloita siitä, ettei miehen oikeasti tartte aina tulla mun luokseni. Ei se ole niin justiinsa. Joten ehkä me voidaan rauhottua?