Maailma on valmis

Tämä on ollut melko tavallinen viikko elämässäni. Olen tehnyt töitä, pyörinyt netissä, puhunut FaceTimessa Espanjassa asuvan ystäväni kanssa ja toivonut, että paperikassillinen vanhoja vaatteitani ja vinyylilevyjäni veisi itse itsensä kirpputorille. (Ei ole vienyt. Vieläkään.)

Yksi asia alkoi tällä viikolla kuitenkin risoa minua ihan kunnolla: se, kuinka mitään ei voi nykyään kritisoida tulematta leimatuksi "kukkahattutädiksi" tai "ammattimielensäpahoittajaksi". Joka kerta, kun internetiin ilmestyi tällä viikolla kriittisiä kommentteja, koskivatpa ne sitten Koffin seksististä SOME-päivitystä tai Tauski Peltosen rasistista Facebook-statusta, äänet yritettiin vaimentaa totaalisesti. "Jaahas, kukkahattutädit ja ammattimielensäpahoittajat ovat taas liikkeellä!" ihmiset kirjoittivat kommenttien alle. No joo, juuh... Ovathan ne kukkahattutädit ja mielensäpahoittajat tosiaan ihan älytöntä sakkia... puhumattakaan vihaajista! Ja koska vihaajista ei voi kirjoittaa mainitsematta Cheekiä, mainitsen Cheekin:

Olen miettinyt paljon Cheekiä ja sitä, miten hän suhtautuu vihaajiin. "Vihaajat vihaa" -kappaleellaan Cheek räppää: "Jos mä oisin vihaaja varmaan vihaisin mua myös." 

En epäile hetkeäkään.

Pelkään kuitenkin, ettei ole olemassa mitään "vihaajia". On olemassa ainoastaan ihmisiä, jotka eivät arvosta Cheekiä ja heistä jokaisella lienee siihen henkilökohtaiset syynsä. Mielestäni Cheekin, aikuisen ihmisen, olisi hyvä tiedostaa tämä tosiasia. Eikö olisikin ihan ymmärrettävää, jos koko Suomi ei nyt vain pitäisi Cheekin musiikista? Eihän koko Suomi rakasta esimerkiksi Jope Ruonansuunkaan tuotoksia. Toisin kuin Cheek, tuntuu Jope kuitenkin olevan ihan sinut ajatuksen kanssa. Ehkä Jope Ruonansuu hyväksyy sen, ettei hän ole täydellinen. Hän on vain ihminen.

Kuten me kaikki olemme.

Siksi olikin omituista seurata, mitä tapahtui viime vuonna Kutsu mua -kampanjalle. Kiusaamista vastustavan kampanjan ajatus oli mielestäni kaunis: ihmiset, lähinnä nuoret, kirjoittivat paperille adjektiivin, jolla kiusaajat olivat heitä kutsuneet, vetivät sen yli ja kirjoittivat sen alle ominaisuuden, jonka toivoisivat itsessään huomattavan. Sitten he postasivat kuvan sosiaaliseen mediaan. Minäkin kävin syksyllä Instagramissa selaamassa #kutsumua-kuvia. Tuntui tosi hyvältä nähdä, kuinka nuoret tekivät sosiaalisessa mediassa selväksi, etteivät he määrittele itseään sen perusteella, mitä kiusaajat ovat heistä sanoneet. Se oli tosi hienoa.

Mutta sitten tapahtui jotain... Aikuisten ihmisten #kutsumua-lappuihin alkoi ilmestyä adjektiiveja, jotka eivät olleet erityisen loukkaavia, joskaan eivät imarteleviakaan. Itse kukin alkoi miettiä ikäviä sanoja, joita heistä on joskus sanottu. Joku oli saanut kuulla olevansa näsäviisas. Toista oli kutsuttu ylimieliseksi. Eräässä iltapäivälehdessä tultiin siihen tulokseen, että lehteäkin oli tarkemmin ajatellen todella sorrettu: Joku oli kehdannut kutsua sitä saunansytykkeeksi! Miksi ihmeessä: lehtihän oli DIGIMEDIAN YKKÖNEN!

No, kukaan ei tietenkään halua kuulla olevansa näsäviisas, ylimielinen, saunansytyke tai mitään muutakaan nihkeää. Itsekin toivoisin suoraan sanottuna, että kaikki maailman seitsemän miljardia ihmistä rakastaisivat minua. Mutta se on mahdotonta —  paitsi minulle myös Cheekille. Näin 32-vuotiaana voin elää asian kanssa. Voin kylläkin myös kuvitella, kuinka helpottavaa olisi ajatella, että ihmisissä, jotka eivät rakasta minua, olisi jokin perustavanlaatuinen vika. Silloin sanoisin itselleni, että rauhoitu, Sisko, jotkut nyt vaan ovat syntyneet vihaajiksi, kukkahattutädeiksi ja ammattimielensäpahoittajiksi. Toteaisin (yhä itselleni, koska tämä on tosiaan yksinpuhelu), että no niin, sitähän minäkin ja pitäisin yllä illuusiota siitä, että olen täydellinen ihminen.

Mutta kuten jo mainitsin, ihmiset eivät ole täydellisiä. Ja luultavasti juuri siksi maailmassa on kaikenlaisia epäkohtia. Ja siksi maailma tarvitsee ihmisiä, jotka ottavat ne puheeksi. "Kukkahattutätejä", "vihaajia" ja "ammattimielensäpahoittajia", miksi heitä nyt sitten pitäisikään kutsua. Heidän avullaan huomaamme epäkohdat ja voimme edes yrittää tehdä niille jotain. 

Toki voin olla väärässäkin: Ehkä maailma on täydellinen. Ehkä kaikilla ihmisillä on jo hyvä olla. Ehkä meidän ei tarvitse enää koskaan keskustella mistään. Ehkä tämän koko kirjoituksenkin näpytteleminen oli turhaa. Ehkä kaikki on sittenkin valmista.

Chillataan.