Sarjakuvataiteilija ei antanut koskea leluihinsa — TOIMITTAJA SEKOSI

Vietin Fok_it-sarjakuvan "isän" eli Joonas Rinta-Kannon kanssa ala-asteen ensimmäisen ja toisen vuoden samalla luokalla. Eräänä päivänä opettajamme keksi, että me oppilaat voisimme koota ryhmät ja yhdistää pulpettimme neljän kappaleen rykelmiksi. Joonas Rinta-Kanto määrättiin istumaan minua vastapäätä. Oli vuosi 1989 eikä meillä ollut aavistustakaan, että Joonaksesta tulisi sarjakuvataiteilija ja minusta toimittaja. Tuskin aavistimme sitäkään, että vuoden 2015 keväällä olisimme internetissä "Facebook-ystäviä" ja että voisimme siten käydä "Facebookin chatissä" seuraavan keskustelun:

Minä: Hei! voisinkohan haastatella sua mun nettisivuille? Olis kiva! Pakko ei oo tietenkää suostua mut must ois kiva keskustella sun kanssa esim. luovasta työstä ja sen tekemisestä

Joonas: Uuu! En mä tiedä! onkohan mulla mitään sanottavaa. mistään

Minä: no se kuuluu asiaan... eikä sil oo välii

Kuten sanottu, ajattelin, että voisin keskustella Joonaksen kanssa kaikista niistä tunteista, joita kaltaisemme luovan luokan edustajat kokevat. (Tästä erittäin tärkeästä aiheesta puhutaan mielestäni aivan liian vähän! MIKSI VAIKENEMME?!) Haastattelun yhteydessä Joonas Rinta-Kanto voisi kertoa kuulumisiaan ja vaikkapa toivottaa kaikille sivuni lukijoille hyvää kesää. "Ainoastaan todellinen ystävä antaa toiselle tällaisen mahdollisuuden!" sanoin itselleni ja sivuutin lahjakkaasti sen, että olin juuri pakottanut Joonas Rinta-Kannon, ystäväni, antamaan minulle haastattelun.

Joonas ehdotti, että menisimme lounaalle Döner Kallioon. Vastasin, että mennään vaan. 

Tapasimme Fleminginkadulla Döner Kallion edessä. Sisällä ravintolassa sanoin Joonakselle, ettei minulla ollut mitään kysymyksiä valmiina ja että muutenkin voisi olla kätevämpää, että lähettäisin ne hänelle sähköpostitse myöhemmin iltapäivällä. (Minä halusin syödä!) Joonas sanoi, että se sopii.

Ruoka oli hyvää. Kun olin palannut kotiin, aloin kirjoittaa Joonakselle kysymyksiä: Tuntuuko hänestä joskus siltä, ettei hän keksi yhtään mitään ideaa sarjakuvaan? Mikä häntä inspiroi elämässä? Entä kokeeko hän tekevänsä taidetta vai ajatteleeko hän joskus, että mitähän minäkin tässä oikein puuhastelen...? 

Sitten tajusin, että minulla on Joonakselle tärkeämpiäkin kysymyksiä. Havahduin siihen tosiasiaan, ettemme olleet koskaan käyneet antaumuksella läpi sitä, miksen saanut ekalla luokalla mennä lähellekään Joonas Rinta-Kannon Teenage Mutant Ninja Turtles -figuureja. Ne olivat Joonaksen pulpetin päällä kun hän istui minua vastapäätä, ja kun minä olisin halunnut tarkastella niitä lähempää, Joonas kahmaisi ne kaikki syliinsä ja katsoi minua vihaisesti. En ymmärtänyt, miksi.

Kun saimme tokan luokan koulukuvat, annoin Joonakselle tarrakuvani ja hän antoi minulle omansa. Liimasin kuvan Koulukaverit-kansiooni ja kirjoitin sen viereen kuulakärkikynällä "PASKA-JOONAS".

Koska minulla on aina ollut hienoista taipumusta ylidramaattisuuteen, en puhunut Joonakselle kymmeneen vuoteen. Ja koska en tietenkään halua käsitellä vaikeita asioita kasvotusten, päätin nyt vihdoin selvittää, mitä Joonas Rinta-Kanto ala-asteella oikein ajatteli — sähköpostitse.

Otsikoin viestini lauseella "Miksi minä en saanut leikkiä Teenage Mutant Ninja Turtles -figuureillasi?" ja aloin naputella niin kuin en olisi koskaan aiemmin naputellut.

Halusin vastauksia. 

Joonas Rinta-Kanto ja minä tarrakuvissa vuonna 1990. Liimasin kuvat läppäriini 19 vuotta myöhemmin.

Palataan ekalle luokalle. Muistan sut aika hiljaisena ihmisenä — ja niin muistan itsenikin. Oliko sulla paljon kavereita?

Joo, varmaan olin hiljainen tyyppi. Tai en mä muista kunnolla. Muistan silti että mulla oli esimerkiksi jotkut maailman värikkäimmät formulaprinttihousut, joista myöhemmin äiti kertoi että joku opettaja oli sanonut että "on se Joonas rohkea kun pitää tommoisia housuja". Mikäköhän juttu sekin on sitten ollut, rohkeus pitää värikkäitä formulaprinttihousuja? Mimmosiakohan housuja muilla sitten oli? No joo. Mulla oli muutamia hyviä kavereita silloin kyllä. Ei niistä ole tainnut yksikään pysyä sitten tänne asti, mikä sinänsä on harmillista. Muistan jonkin verran kaikkia hienoja mielikuvitusleikkejä, joihin ei välttämättä kaveria sitten tarvittukaan. Riitti, että oli vaikka joku keppi ja ja metsää.

Muistatko, kun ope päätti, että luokassa tehdään ryhmät? Neljä pulpettia pantiin yhteen. Istuit mua vastapäätä ja sun pulsalla oli teini-ikäsiä mutanttikilpikonnia, muistaakseni sellaisia muovisia. Koska olin itsekin kiinnostunut Teenage Mutant Turtleseista, olisin halunnut katsoa lelujasi. Mutta heti kun ojensin käden niitä kohti, katsoit mua ylimielisesti ja sanoit, ettei niihin saa koskea. Muut ihmiset, (pojat) saivat kyllä tutustua niihin. Onko sulla muistikuvaa tästä tapahtumasta?

Niin, itsehän en ihan tätä juttua muista. Joskus aikuisiällä oot maininnut siitä. Muistan kyllä miten iso juttu Turtlesit oli. Ja onhan ne nykyäänkin siistejä. Mutta silloin ne jotenkin tuli just Suomeen varmaankin ja homma karkasi käsistä. En kyllä tiedä että mitä Turtles-juttuja noi on olleet, joskus sanoit että ne olis olleet jotain kiiltokuvia?

(Toim. huom. En todellakaan ole sanonut missään vaiheessa, että ne olisivat olleet kiiltokuvia! Miksi olisin halunnut koskea kiiltokuviisi?!)

Tai sitten ne on olleet niitä ukkeleita, eli varmaan se tärkein juttu. Ala-asteella oli varmaan aika tiukka toi "tytöt vastaan pojat" -asettelu, että sinänsä sekin voi selittää etten ole suostunut niitä sulle näyttämään. En nyt mitenkään yritä puolustella tapahtunutta, hirveetähän se on ollut. Mutta sitten tässä on sekin juttu, että sanot nytkin että olit kiinnostunut "Teenage Mutant Turtleseista", vaikka oikea nimihän on "Teenage Mutant NINJA Turtles". Että jos tämmöinen lipsahdus on silloinkin tullut, niin se on voinut olla aika iso juttu.

(Toim. huom. Pieni kirjoitusvirhe... Tsiisus! Olin tuohtunut kun kirjoitin näitä kysymyksiä!)

Mua loukkasi ehkä eniten se, että ajattelin että varmaan arvostaisit sitä että yrittäisin tutustua suhun koska me ei kumpikaan oltu luokan suosituimpia tyyppejä. Sen sijaan olitkin töykeä. Miltä susta tuntuu nyt ajatella sitä? 

Varmaan olisin arvostanut elettä jos olisin osannut ajatella sitä noin tarkasti, mutta kun otetaan huomioon, että olen ollut formulaprinttihousuinen eka- tai tokaluokkalainen joka on juuri saanut jotain Turtles-krääsää niin en ehkä ole ollut ihan perillä tarkoituksistasi.

Ymmärrätkö kuitenkin reaktioni?

Ymmärrän. 

Olen aika pitkävihainen, joten en puhunut sulle sitten kymmeneen vuoteen. Vasta kun aloit viettää yhteisen ystävämme (jonka nimi jääköön tässä mainitsematta) kanssa lukiossa hyppytunteja ajelemalla "Mätäkauppaan", ajattelin että ehkä pitäisi unohtaa menneet. Huomasitko mykkäkouluni?

En mä varmaan huomannut sitä. Yläasteen ajankin hengailtiin varmaan vähän eri porukoissa? Niin en mä tiedä tuliko se mulle koskaan ihan suoraan ilmi, ja ainakin se perimmäinen syy mykkäkoulun takana oli hämärän peitossa. Ehkä ajattelin että vihaat mua muuten vaan. Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa 10 vuoden mittaiselle vihalle. Muutenkin yläasteen aikoina kaikki on niin outoja. Enkä meinaa että sä oot ollut outo, vaan että kaikki on helvetin outoja. En haluaisi joutua yläasteelle uudestaan. Onneksi ei varmaan tarvitsekaan. Onkohan Mätäkauppa muuten vielä olemassa?

Sen jälkeen kun annoin anteeksi Turtles-jutun, välimme ovat olleet ok. Muistatko, kun asuin lukion jälkeen Lauttasaaressa ja tulit sinne katsomaan Salattuja Elämiä, muttemme voineetkaan katsoa niitä koska lentokoneet oli lentäneet muutamaa tuntia aiemmin päin World Trade Centeriä? Spede Pasanen oli kuollut vain pari päivää ennen sitä. 

Muistan joo jotenkin, että oltiin jollain porukalla Lauttasaaressa sinä päivänä. Tulin aiemmin joidenkin muiden kanssa ehkä Hangosta tai jostain Espooseen päin autolla kun kuultiin WTC-iskusta. Ajettiin silloin sattumoisin juuri sen golf-kentän ohi jolle Spede oli kuollut.

Et ole koskaan pyytänyt multa anteeksi Turtles-tapausta. Haluatko tehdä sen nyt? 

Mä itse asiassa veikkaisin, että olen pyytänyt sitä anteeksi sulta joskus kun oot siitä mulle kertonut. Olin joskus jossain sun juhlissa kun asuit Töölössä, ja sä annoit mulle kirjahyllystäsi Douglas Couplandin JPodin ja kirjoitit etusivulle isolla omistuksen "PASKA-JOONAKSELLE". Oiskohan tää ollut ensimmäisiä kertoja kun ollaan puhuttu tästä Turtles-välikohtauksesta?

(Toim. huom. En muista tällaista tapahtuneen. Olen todennäköisesti ollut humalassa.)

Luulen, että olen siis pyytänyt anteeksi, mutta voin ilman muuta tehdä sen uudelleen. Anteeksi, Sisko. Ja hei, mulla on muutama Turtles-ukko kotona, ja saat tulla leikkimään niillä ihan koska haluat. Tiedän, ettei se ole sama juttu tietenkään.

Mitä muuten kuuluu? Mitä aiot tehdä kesällä? 

Kuuluu ihan hyvää, yritän tehdä ahkerasti sarjis- ja muita piirtelyhommia. Kesällä katson jos saisin pidettyä vähän lomaa ja menen sen mukaan. Jos vaan voisin ottaa jotenkin iisisti niin olisi kovin mukavaa. Fok_Itia teen ihan hyvillä fiiliksillä vieläkin, välillä jatkuva strippien tehtailu aiheuttaa stressiä, mutta hyvin tässä selvitään. Fok_It on nyt 6-vuotias. Pian sekin siis alkaa olla siinä iässä että menee ala-asteelle eikä anna jonkun leikkiä Turtles-ukkeleillaan.

- - - - - - -

Kiitos, Joonas Rinta-Kanto. Saat anteeksi. Toivottavasti minäkin saan.